24.12.2011

Joulun rauhaa ja iloa!

23.12.2011

Torstai on toivoa täynnä, miksei perjantaikin.
Valitsen itse sen, miten suhtaudun ja
rakennan siten oman tulevaisuuteni.

22.12.2011

Opettelen muistamaan, 

että kaikki se polttoaine, 

jota kehoni käyttää ja jota se tarvitsee,

tulee minulle ruuan ja juoman muodossa. 

Ei muualta.

21.12.2011

Hiljennän vauhtia, tarkkailen tarpeitani.
Jaksan paremmin, kun tarvitsen vähemmän.

20.12.2011

Kun näen hyvää, kerron siitä.
Se, mistä kerron, lisääntyy.

19.12.2011

Kuuntelenko itseäni ja annan intuition ohjata?

Se voi olla viisaampi kuin tietoinen järkeni, 

johon luotan joskus liikaakin. 

Elämä on riskipeliä joka tapauksessa.

On hauskempaa kun on mukavaa, eikö?

18.12.2011

17.12.2011

Luottamus siihen, että asiat järjestyvät,
kannattelee ja kuljettaa.

16.12.2011

Viisautta tuskin koskaan on liikaa.
Tässäkin on vielä paljon opittavaa.

15.12.2011

Kuinka helpottavaa on päästää irti siitä, 

mikä on vienyt niin paljon voimia.

Vihanpidolla rasitan eniten itseäni.
Jos syyttelyn ja vihan kohde olen minä itse, 

ja olen sekä antamassa että vastaanottamassa vihaa, 

laskuoppini mukaan kurjuus kaksinkertaistuu.

Jospa siis...

14.12.2011

Tämän kun vielä opin itselleni sallimaan, 

niin pysynkin terveenä!

13.12.2011

Joulunaikaan vallitsee
hyvä tahto ihmisten kesken.

Entä hyvä tahto itseäni kohtaan?

12.12.2011

Elämälle kiitos!

  

Iltaisin kerään pieneen vihkooni kolme asiaa,

joista olen tänään kiitollinen ja onnellinen.

Viikossa minulla on 21 kiitollisuuden aihetta

ja kuukaudessa ainakin 90. 

Entä mitä se tekee vuodessa...?

Etteikö pienillä asioilla voi olla vaikutusta?

11.12.2011

Jos minulla ei ole unelmia, 

miten voin olettaa niiden toteutuvan?

Bill O´Hanlon

Mitä haluan elämältäni?

Koska viimeksi kysyin sitä itseltäni?

Kuuntelinko vastausta, ehdinkö kuunnella?

Anna joululahja itsellesi

antamalla tila ja mahdollisuus 

vastaukselle.

10.12.2011

Aika ei liiku, aika on. 

Aika ei aiheuta kiirettäni, vaan minä itse. 

Aikaa ei ole; aikaa ei voi nähdä, ei kuulla, ei tuntea, 

ja kuitenkin se on kaikkialla. 

Miten käytän aikani?

 

Lue lisää Mari Aulangon kirjasta: 

Johdan itseäni.

9.12.2011

Tänään mietin sitä, mistä tunnistan onnellisuuden. Etten kulkisi onneni ohitse. Ehkä se ei soita kelloa kohdallani, ehkä se hiipii kuin tonttu, ääneti ja huomaamatta.

Huomaanko sen, miten vähän tai paljon tarvitaan onnellisuuteen? Ja miksi jonakin päivänä vaan on helpompi olla onnellinen kuin toisena?

Haluan oppia tunnistamaan myös sen, 

miten toisen ihmisen onnellisuus rikastaa minua. 

Se ei ole minulta pois, päinvastoin.

8.12.2011

Entäpä, jos elämäni onkin jo hyvää?

7.12.2011

 

Pitkä ja nopea viikonvaihde on takana, ja

suloinen joutenolo antaa yhä odottaa itseään. 

Mielessä kuitenkin jo vahvana mahdollisuus 

itseä hellivään tekemättömyyteen ja lepoon. 

Valintoja, valintoja, jotka teen ihan itse. 

Se on hyvä pitää mielessä.

6.12.2011

 

Hyvää syntymäpäivää tänään, Isä-kulta!

Ja kiitos!

5.12.2011

Kuuluuko, kuuluuko?

 

Mikä on sopivaa itse kullekin?

4.12.2011

Martat kehottivat muutama joulu sitten 

siivoamaan komerot siinä tapauksessa, 

että joulua vietetään komerossa. 

Onko kehotus ajankohtainen tämän joulun alla?

3.12.2011

Pystyraita hoikentaa -ryhmässä
mietimme näin joulun alla

paljonko jouluna on syötävä, jotta tuntuu joululta.

Onko jouluoloa ilman ylensyöntiä? 
Mikä riittää ja mihin olen tyytyväinen?

Riittääkö tyytyväisyys vai onko oltava enemmän?

2.12.2011

Jouluun on vielä monta yötä. 

Mikä on turnauskestävyyteni? 

Miten pidän huolen itsestäni ja siitä, että

jaksan nauttia joulusta?

1.12.2011

Joulu tulla kopsuttelee, vaikka en tekisi mitään.

Perheessämme on ollut kestojoulukalenteri 

lapsilla pienestä asti, perinteisesti aina sama 

kartongille liimattu joulukuusi samoilla

itsetehdyillä ripustettavilla koristeilla.

Se herättää mukavia joulunodotustuntemuksia 

koko perheessä.

Ehkäpä tämänkin joulukalenterimaisen voimalausekavalkadin ajatelmia voi toistaa ja 

eri aikoina saada niihin eri näkökulmia 

ja miksei samoja uudelleenkin. 

Kierrätetään hyvää!

Päivitän kalenteria keskiyön ja puolenpäivän välillä,

ilman joulustressiä. Ja jos jonakin päivänä viipyy, niin 

sanon, että hovimestari vaikuttaa syylliseltä.

Kohti joulua leppoisalla mielellä!

Läsnäolemista

 

Toscanalaisessa pienenpienessä sekatavarakaupassa t-paitojen ja pyyheliinojen joukossa hyllyllä oli yllätys, ihka oikea maalaiskissa. Sen totaalinen keskittyminen omaan oloon, häiriintymättömyys turistien ja paikallisten levottomastakin elämöinnistä herätti ajatuksen siitä, millä asioilla loppujen lopuksi on merkitystä.

Eilisiltana olin tutustumassa Mindfulnessin maailmaan. Olen siihen jo aiemminkin perehtynyt ja nyt sain lisää ahaa-elämyksiä ja omakohtaisia kokemuksia siitä, millaista on pyrkiä läsnäoloon itseni kanssa ja huomata levottomuuden  ja pysähtymättömyyden valta ajattelussani ja elämäni rytmissä. Sanon "pyrkiä", koska ajatukseni veivät minut mennessään, vaikka luulin pystyväni irrottautumaan niistä helposti. Halu kontrolloida omia ajatuksia, ohjata järjellä koko toimintaansa, koska "minä tiedän itse, miten...", oli yllättävää, vaikka näinhän olen aina toiminut. 

Tajusin, että vain irti päästämällä voin saada kiinni. Kiinni itsestäni, omista tuntemuksistani ja haluistani, toiveistani. Ne näkyvät ja kuuluvat selvemmin, kun muu kohina ja välkyttely vähenee ja lakkaa. Kun haluan uutta, on vanhaa raivattava pois, tehtävä tilaa - ajatuksille, tunteille, tekemiselle, olemiselle. 

Ihmisen mieli on metka peli. Alitajunta tekee töitä jatkuvasti. Kuuntelenko sitä, omaa viisasta neuvonantajaani? Ihan kohta, ehkä huomenna? Vai nyt ja tässä?

Elämä on valintatalo

Vuosikymmenet laihdutin. Repsahdin, luovutin, yritin, taistelin, tein päätöksiä, aloitin alusta, paastosin, kuritin itseäni, keppiä heilutin ja purin porkkanaa, kaalisoppaa, ananasta, raejuustoa, pilleriä, kuitua, vettä, vettä, vettä...

Olisin nyt kukkakeppiäkin ohuempi, jos kaikki ne kilot olisivat kadonneet iäksi. Peilikuvani ilkkui, että läski on ikuista ja minä olen saaliitta jäävä vyötärönmetsästäjä. Miksi, miksi, miksi?

Jos tämä piiskaus ei auta, voinko ajatella ja toimia toisin? Entä jos voisin valita toisin? Valita lempeyttä, hyväksyntää ja myötätuntoa tätä tomumajaani kohtaan? Hei, mitä voin tänään tehdä hyväkseni? Miten parhaiten autan parasta ystävääni, itseäni? Mikä tekee minulle hyvää? Mikä tuntuu hyvältä vielä huomennakin?

Jokainen ajatukseni on valinta, joka ohjaa tunteitani. Tunteeni ohjaavat tekojeni valintoja. Voin valita, ihan itse.  Myös sen, mitä laitan suuhuni, ja miten usein ja miten paljon. Vastaan itse valinnoistani. Hämmästyttävää.

Valitsen hyväksymisen. Valitsen kelpaamisen ja riittämisen. Valitsen hyvän olon, keveyden ja armollisen myötätunnon itseäni kohtaan. Täydellisen epätäydellisyyteni, joka mahdollistaa kasvun ja muutoksen. Hengitän syvään, tässä ja nyt. 

On hyvä näin.

Onnistun epäonnistumaan

Taisi olla viime viikolla epäonnistumisten päivä oikein kannustaen ja suositellen. Tarkoituksena rohkaista kansalaisia yrittäjiksi, huomaamaan, että jokaisella menestyvällä yrittäjällä on takanaan lukuisia epäonnistumisia, mokia ja töppäyksiä. Tappio ei ole pahin virheistä. Pahinta on olla yrittämättä. Hän joka ei tee virheitä, ei taida tehdä juuri muutakaan...

Sisäistä, luontaista yrittäjää ja toimijaa oman elämämme suhteen voimme kehittää ilman bisneksiäkin. Mitä muuta tämä elämä on kuin toimivien menetelmien hakemista ja huonosti toimivista luopumista? Jos se, mitä teet, ei toimi, tee jotain muuta. Yksinkertaista. Ja silti, pidämme joskus kiinni kynsin hampain siitä, mitä on AINA ollut, miten on AINA ENNENKIN tehty.

 

Kun ei sitä täydellistä ihmistä vieläkään ole löytynyt, voin huokaista helpotuksesta ja sallia itselleni erehtyväisyyden, kompastelun ja rähmälleni romahtamisenkin. Kannustakoon se minua katsomaan asioita uudesta näkökulmasta. Kuka muistaa vuoden kuluttua töppäyksiäni? Ja jos muistaa, hei, mitä välii..., sillä eteenpäin on elävän mieli. Pikkulapsista ja Teletapeista voi katsoa mallia: uudestaan! Viisastun jokaisesta erehdyksestäni, tiedän taas yhden tavan, joka ei toimi: olen siis lähempänä onnistumista kuin koskaan.

Hyvä minä! 

Tasapainoilua, taas

Olin viikon terveyslomalla yrittäjien kuntoutuksen merkeissä.
Vaikka terveyttä vaalittiin lähinnä liikuntaa lisäämällä, ja korvienväliä rukkailtiin vähemmän, tuntui pää saavan sisäpuolista hoitoa hyvinkin.

Asahi-voimisteluun tutustuttanut ohjaaja kehotti minua haastamaan tasapainoani, menemään oman mukavuusalueeni ulkopuolelle vähän kerrallaan, ja siten saamaan yhä paremman tasapainon keholleni. Ja näin on myös mielen tasolla! Ihana viisaus. Jos keikutan elämääni, otan sivu- ja tukiaskelia, saan selville omia rajojani ja sen, mihin pystyn. Vahvistun, virkistyn, pysyn hereillä.

Eläköön syrjähypyt! Itseäni kunnioittaen ja kuunnellen, valppaana ja aistit auki.
Siivet levälleen, elämä kantaa.

Elämän pienet ja suuret

Joskus, kun odottelen suurta onnea, lottovoittoa tai prinssiä valkealla ratsullaan, unohdan kiinnittää huomiota pienenpieniin onnensysäyksiin ja ilon maistiaisiin. Tänään on toisin, jokainen, pienikin ilon hippunen on arvokas ja huomion arvoinen. Taivas harmaana, itkee sadoin pisaroin, tarkastelen onnen hetkiä, menneitä, tulevia ja niitä, jotka juuri nyt sykähdyttävät.

Reilu viikko sitten kultainen, rakas äitini lähti jonnekin. Hän nukkui, kunnes nukkuminenkin loppui - hengitys pysähtyi, pulssi katosi, iho jäähtyi. Se äiti, joka hän oli aina ollut, lakkasi olemasta ja äiti muuttui muistoksi, kokemukseksi, ajatuksiksi ja tunteiksi konkretian sijasta. Muutos oli shokeeraava, käsittämätön, lopullinen. Tästä eteenpäin hän on minussa mukana ihan toisin kuin ennen.

Suru, jollaista en ole koskaan kokenut. Suru, jota en osaa selittää enkä kuvailla. Ikävä, haikeus, menetys ja samaan aikaan valtava kiitollisuus siitä, mitä on ollut ja mitä ei voi koskaan menettää. Meistä jokaisella omanlaistaan, erilaista, yhtä arvokasta. Itkua ilman hammasten kiristystä.

Nyt mennään näillä eväillä. Pysähdellään, muistellaan, mietitään. Surraan ja iloitaan, isot ja pienet asiat vuorotellen, limittäin, päällekkäin. Elämänmakuisesti. Näin äitikin olisi tehnyt...

Elämä on luopumista

Jotta voin saada uusia asioita elämääni, on minun tehtävä tilaa niille luopumalla jostakin: tekemisestä, olemisesta, ihmisestä, ajatuksesta, uskomuksesta, tavasta tai tottumuksesta. Joskus se on ihan helppoa. Uusi tekee kuin itsestään tilaa itselleen, kun olen riittävän motivoitunut siihen. Ja sitten on ne tilanteet, kun uusi, hyväkin ja myönteinen asia pelottaa, hämmentää, epäilyttää. 

Toisesta ihmisestä luopuminen voi olla vaikeinta, mitä kohtaamme elämässämme.Onko helpompaa luopua yllättäen ja väkivalloin vai hitaasti, tietäen: tälle tielle tulisi lähtö? Peruuttamattomia tapahtumia, joiden yli menen, pikkuhiljaa ja vähitellen, elämän rohkaisemana. Kerron itselleni, että tästäkin voin selvitä, elää uusia onnellisia päiviä, kohdata merkityksellisiä ihmisiä. Kaikki ei ole ennallaan, kun olen jostakin luopunut. Jotain kuitenkin säilyy.

Sallin tämän hitauden ja pysähtymisen ylellisyyden itselleni.

Samanlainen erilainen

Mietteeni kiertelevät tänään ihmisten erilaisuuden ja samanlaisuuden ympärillä. Miten minä koen asioita, pieniä paloja tai kokonaisuuksia, miten sinä koet niitä ihan samoja asioita. Minä huomaan värit, sinä äänet; minulle erilaisuus on huomionarvoista, sinulle se, mikä on samanlaista ja yhdistävää. Minä haluan päästä jostakin eroon, sinulla on tavoitteita, joita kohti pyrit. Ja kuitenkin, samasta asiasta on kyse. Eipä sitten olekaan ihme, että joskus tuntuu kuin puhuisimme eri asiasta tai eri kieltä.

Kesäloman loppuminen on työhönsä leipääntyneelle kipeämpää kuin hänelle, joka jo palaa innosta päästä työnsä pariin. Yhtä pitkä loma, toisella loppuu kesken ja toisella ei. Ajattelun erilaisuutta.

Helpottavaa on huomata, että vaikka toinen ajattelee asioista eri tavalla kuin minä, hän haluaa tavoitella hyvää aivan kuten minäkin. Tavoite sama, keinot toiset. Kun vaan muistan pitää sen mielessä, ymmärryskin lisääntyy.  

Elämä täyttää päivät

Eeva Kilpi kirjoitti: "Kun elämä täyttää päivän, jäävät muistiinpanot vähäisiksi."

Joskus tuntuu siltä, että vähempikin riittäisi. Olen ahne elämälle, haluan olla mukana paljossa, kokea, tuntea, nähdä ja kuulla. Pysähtymiseen jää kovin vähän aikaa, vaikka juuri silloin aistini tarkentuvat, havainnoin toisin, hengitys syvenee ja olen kiinni elämässä, läsnä, niin kuin nyt on muotia sanoa.

Mitä minulle tarkoittaa läsnä oleminen?

Kun olen luonnon keskellä, meren rannalla, lapsuuteni ja koko elämäni kesämaisemassa, olen läsnä. Vaikka olen internetin hyperavaruuden liepeillä kannettavani kanssa, kesäisen tuulenvireen vilvoittaessa helteen hehkuttamaa hipiääni, olen itseni lähellä, luona ja sisällä. Yhdessä kera kanssani. Tasapainossa. Ei ole lähtemisen tarvetta tai pakkoa. Voin ja saan vain olla, minä, itseni.

Miksi tai miten se ei tahdo onnistua muualla? Mitä minun on oltava muuta kuin minä ja itseni, koskaan, missään? Miksi vasta lomalla minulla on muka mahdollisuus elää itsensä näköistä elämää rauhassa ja rauhallisesti? Vai kuvittelenko vain; ehkäpä elämäni onkin tätä täällä ja tässä ja jotain ihan muuta muualla ja toisena hetkenä. Silti minun elämääni, täyttä ja täyteläistä ja kokonaisuus kertyy kaikesta yhteenlasketusta.

Minussa on siis monta minua, tai minän osia. Pysähtymällä huomaan taas jonkun osasen, joka on jäänyt vähemmälle, kun elämä on muilla asioilla täyttänyt päiviäni. Olen pienistä hetkistä onnellinen, kun vaan huomaan pysähtyä juuri silloin, kun elämä täyttää päiviäni ja luulen, että jokainen kolo on jo täynnä. Pieni liraus läsnäoloa mahtuu täyteenkin astiaan.

Tyyntyvässä illassa, lokkien huutelussa, saunanlämmityksen savuissa ja mielenrauhan vallitessa näitä vajaita muistiinpanoja kirjoittelen. Tässä ja nyt.

Luumupuu pukeutuu juhlaan ja arkeen

Kevät on yhtäkkiä pitkällä.

Juhlasesonki pääsiäisestä lakkiaisiin on menossa täydellä rytinällä. Vappua, äitienpäivää, nimipäiviä, kekkereitä ja kemuja. Tähän osallistuu keväinen pihani: sinivuokot ja idän sinililjat aloittivat, sitten valkovuokot, nyt keltavuokkojen vuoro - narsissit ja tulppaanit itsetietoisina muiden yläpuolella. 

Luumupuu on täynnä nuppuja ja pulleita lehtisilmuja, jotka kohta jo lehdiksi tunnistaa. Aamulla ensimmäiseksi ryntään ikkunaan, joko, joko tänään?

Juhlien välissä helpottava, tuttu ja turvallinen arki. Hei, nehän kukkivat arkenakin! Ylös, ulos ja lenkille.

Tarvitsen siivet ja tarvitsen juuret, kukat ja mullan, kakun ja kaurapuuron. Mitähän uutta huomenna?

Hersyvää kevättä tänään!

Moottoripyörän kaasuttelu, mopojen päristely ja katuhiekan pölähtely ovat kevään urbaaneja merkkejä. Toki olen katsellut hentojen sinivuokkojen esiintuloa, pörriäisten heräilyä, kuunnellut lemmenkipeää kyyhkyä pihapuussa ja ihmetellyt lumen katoamisen taikatemppua. Ja tuo auringonpaiste! Voiko sitä saada liikaa tai edes kyllikseen?

Jokin näistä tai kaikki yhdessä antoivat minulle tänään riemukkaan kevättunteen: elämä on kuin onkin kevyttä. Elämästä voi selvitä hengissä loppuun asti. Voin jättää taakseni asiat, jotka ovat vaivanneet, kunhan saan ne ulos systeemistäni. Puhun, huudan, kirjoitan, itken tai raivoan - tai kuiskaan hiljaa itsekseni: tämä teki kipeää ensin, ja nyt kipu saa ja voi helpottua. Minun ei tarvitse pitää siitä kiinni. Käyn kivun anatomian läpi sillä tasolla kuin pidän sitä tarpeellisena.

Tänään vanha oivallukseni iski jälleen: olen itse vastuussa tunteistani ja ajatuksistani. Voin pitää niistä kiinni tai päästää irti. Ihan naurattaa, sillä minä olen tänään oman elämäni johtaja. Kysyn ja vastaan itse - ja saan juuri niitä vastauksia kuin haluan. Hersyvää kevättä tänään, sinullekin!

Tasapainoilua tämä elämä

Mä mistä löytäisin sen laulun, jonka harmoniat tuovat tasapainoa elämääni? Mieleni kaipaa rauhoittumista virikemyrskyn aalloilla, kehollani on tarve vuoroin lepoon, vuoroin omaehtoiseen aktivoitumiseen. Ehdinkö kuunnella itseäni ja tarpeitani vai annanko elämän heitellä minua? 

Yksin vai yhdessä? Kotona vai työssä? Heti vai myöhemmin? Laulaen vai soittaen? Käsin vai koneella? Punainen vai keltainen? Paperia vai kangasta? Hiljaa vai kovaa? 

 

Usein vaihtoehtoja, joista valita, on enemmänkin kuin kaksi, onneksi!  Tekeekö se valinnasta ja tasapainoilusta helpompaa? Tiedän, että minulla on valinnan vapaus omaa elämääni koskien, kun päätän niin. Tasapainoillen, tarkkaillen ja keskittyen.  Tasapainossa, toinen toistamme tukien.

Aleksis Kivi kirjoitti: ”Sekalaista, sekalaista, sekä hyvää että pahaa, mutta ainapa, koira vieköön, hyvä kuitenkin täällä päällimmäisenä keikkuu, ja tämän elämän retkutus käy laatuun, käypä se.”

Voimavaroja etsimässä

Kuinka paljon pitää jaksaa? Mikä riittää?

Elämän härdelli vie helposti mennessään, kun annan mennä. Suostun mukaan, innostun ja haluan niin paljon. Onko se pelkoa siitä, että elämä ohittaa minut, jos en ole kaikessa mukana? Ja mitä sitten tapahtuu, kun irrotan otteeni, ja jään sivuun tai jälkeen? Tarkoittaako se, että tästä eteenpäin aina ja kaikesta, vai ymmärränkö, että tämä on valinta tässä ja nyt. Ja kun jostain luovun, jotain tulee tilalle - vaikkapa väljyyttä, tilaa, ja hengittämisen rytmin muutoksia.

Mistä voimavarasi tulevat, mitkä asiat elämässäsi ovat kohdallaan? Hyvän havaitseminen omassa elämässä voi olla haasteellista, näen muiden saavutukset kirkkaammin kuin lähelläni olevat. Omani ovat vain niitä samoja, tavallisia, melkeinpä itsestäänselvyyksiä. Eikö niitä olekaan kaikilla? Ja miten turhaa vertailla omaa elämäänsä toisten elämään. Näen vain jäävuoren huipun, itse elämä on pinnan alla ja jokaisella omanlaisensa. Harva vaihtaisi osaansa, veikkaan. Enhän minäkään. Taitaa tämä olla aika hyvää elämää.

Niin, mistä voimavarat tulevat? Läheltä ja kaukaa. Tutkimalla löydän niitä itsestäni, olen ennenkin löytänyt, olen ennenkin osannut. Tulevat kaukaa menneisyydestä. Joskus toinen ihminen on minulle voimavara; silloin, kun olen heikoimmillani. Kun omat voimani ovat loppuunkäytetyt, ja olen muiden tai oman ankaruuteni murjoma. Kullankalliit ovat ystävät silloin. Kiitos teille.

Energiaa arkeen

Tein hiihtolenkin aamulla. Olin jo mennä ohi keväisestä seremoniasta, kun jäin kuuntelemaan ja pysähdyin. Tikkakoiras  päristeli katulampun kupua, neitoa ei näkynyt, piilotteli kainona ja houkuttelevana jossakin. Taas on se aika. Melkein ääneen nauroin yksikseni. Tai no, ehkäpä tikka huomasi, enkä siis ollut yksin.

Mitkä asiat ovat minulle tärkeitä ja miten se näkyy elämässäni? Voin lisätä niiden määrää arjessani vain jättämällä jotain vähemmän tärkeää pois. Voin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan - oikeastaan en muuta voikaan. Kiire tulee helposti siitä, että olen jo mielessäni muualla, kun edellinen asiakin on vielä kesken. Hiljennän vauhtia ja kiire kaikkoaa. Ehdin yllättäen enemmän, kun keskityn, tekemisen tehot ja ilo lisääntyvät. Miksi ylipäätään tehdä mitään, jos sitä ei ehdi huomata, tai siitä ei malta nauttia?

Näen myös ihmiset ympärilläni  eri tavalla, kun vauhti vähenee. Ehdin katsoa silmiin, ehdin kuunnella, mitä sanottavaa ystävällä on, sen sijaan, että mietin omia repliikkejäni. Huomaan myös, jos minua tarvitaan.
On henkilöitä, joiden seura imee minusta voiman ja tarmon. Onko minun oltava kohtelias ja ystävällinen silloin kun tunnen, että minua käytetään hyväksi tai kolhitaan ja arvostellaan? Minulla on valinnan vapaus läheisten ihmisten suhteen, niinkuin on  tekemisteni suhteen ylipäätään.

Nauru ja ilo voivat olla energisoivia. Koska viimeksi nauroit vatsa kippurassa? Vähempikin riittää, se, joka tuo hyvää mieltä ja oloa. Mitä se voi olla? Hymy, ystävällinen sana, kevätauringon paiste, hiljaisuus ja hyvä runo tai kirja. Salli itsellesi hetkinen hyvää joka päivä.
Saat levätä terveenäkin.

Hetkinen vain

Viime päivinä lähelläni on tapahtunut ja tullut esille suuria asioita, joiden perässä tämän pienen ihmisen on vaikea pysyä. Asiat, joita pidän itsestään selvinä: terveys, ystävät, läheiset ihmiset, huomispäivä, ovatkin yhtäkkiä kyseenalaisia, vaikka odotan, uskon ja luotan niiden olevan ulottuvillani ikuisesti.
Olen ymmälläni siitä, miten voin valmistautua koettelemuksiin elämättä pelossa ja huolissa, miten voin luottaa hyvään ja ottaa hyväksyen vastaan senkin, mitä en voi nyt hyväksi kääntää parhaalla tahdollanikaan. Mitä teen? Vai onko parasta jättää jotain tekemättä?

Minulla on vain tämä hetki. Se on myös lohdullista, en pysty enempään, minun ei tarvitsekaan. Turha kantaa enempää, eilistä tai huomista, mukanaan. Se ei onnistu, ei. Yrittämällä hukkaan tämän hetken.

Annan huomiota ja apua heille, jotka ovat minulle tärkeitä, jos kykenen. Olen läsnä, kuuntelen juuri nyt, näen ja kosketan. Mitä toinen tarvitsee? Mitä minä tarvitsen? Saan olla itselleni tärkeä. Teen tai jätän tekemättä sen, mitä voin. Nyt, ei huomenna. Ja sitten voin antaa olla. Asioiden, ihmisten. Minä riitän nyt, tällä hetkellä ja seuraavalla hetkellä.

Kiitollisuus

Annoin itselleni hyvän vuoden lupauksen. Saan ottaa vastaan kaiken sen hyvän, mikä minulle on tulossa tänä vuonna. Ansaitsematta, selittelemättä, vastustamatta. Kiitollisena.

Miten autan asiaa? Keskittymällä tietoisesti hyviin asioihin ympärilläni. Se, mihin keskitän huomioni, lisääntyy elämässäni. Pienikin vastoinkäyminen saattaa pilata koko päiväni, jos annan niin tapahtua. 

Meillä jokaisella on käytössämme ihmelapio, jolla kääntää ajatusten peltotilkkua ja tehdä uusia löytöjä. Ihmelapion varressa lukee Kiitollisuus. Kiitollisuuden lapioon tarttuessani muistan olla kiitollinen jokaisesta hyvästä, pienestäkin asiasta elämässäni. Kiitollisuus tuo iloa elämään. Se suhteuttaa elämän epäreiluutta, kun kaikilla ei kuitenkaan ole kaikkea yhtä paljon. Kiitollisuus antaa uusia näkökulmia vanhoihin asioihin, tuttuihin ajatuksiin. 

Minulla on kaikki se, mitä tarvitsen. Kiitollisuuden lapiolla huhkiminen ei tee selkää kipeäksi, vaan se puhdistaa lumet ja mullat, jotka ajatuksia rasittavat. Kiitollisuus auttaa näkemään hyvää muissakin ihmisissä, sallii inhimillisyyden ja tekee tilaa ilolle. Kun itse pidän yllä ajatuksia kiitollisuudesta, aiheita tulee yhä lisää, pieniä ja isoja. 

Mitähän kivaa tänä vuonna tapahtuu?

Hyvälle alulle on saatu tämäkin vuosi. Uudet vuodet tulevat yhä tiheämmin, vai kuljenko minä hitaammin ajassa mukana? 
Varovaisia odotuksia ja toiveita, itselle ja toisille annettuja lupauksia tapojen parantamisesta, jännitystä ja huolettomuutta uuden edessä. Millaisia asioita sinä olet valinnut odotettaviksi tältä vuodelta? 
Se, mihin kiinnitän huomioni, lisääntyy elämässäni. Jos odotukseni ovat myönteisiä, näen ja koen myönteisiä asioita ympärilläni, ja vastaavasti ikäviin keskittyminen auttaa huomaamaan enimmäkseen ikäviä asioita. Itseään toteuttava ennuste, johon minulla on omalla kohdallani hyvät mahdollisuudet vaikuttaa valitsemalla ajatukseni, asenteeni ja tekemiseni siitä korista, jossa toivo ja vaihtoehtojen runsaus vallitsevat.

"Tänään otan askeleen, vaikka pienenkin, haluamaani suuntaan."