14.9.2012

Eka mainosvideoni



Askartelin harjoituksenomaisesti pienen videopätkän yritykseni esilletuomiseksi.
Linkki videoon lakkasi jossain vaiheessa toimimasta, joten väkersin tämän sivun uusiksi.
Toistan siis itseäni tällä päivityksellä.
Miten sanottiinkaan, että kertaus on .... äiti?
Kestää noin puoli minuuttia,
niin että ehkäpä ehdit sen katsoa...

Tasapainovalmennus Pystyraita

Mukavaa syysviikonloppua toivotin silloin edelliskerralla itse kullekin.
Nyt ollaan jo lumisia, lähes joulutunnelmissa.
Kaikkea hyvää joulun kiireisiin ja kiireettömyyteen.
Sopivasti.


7.9.2012

Syystuulia

Syksyn työt ja tehtävät käynnistyvät yksi toisensa jälkeen. Perheessä haetaan uutta rytmiä ja uuden elämäntilanteen sovittelua vanhoihin kuvioihin, kun armeijasta paluumuuttaja kuopii maata välivaiheen majoituksessa ennen opiskelija-asunnon saamista. Kuopus valmistautuu ylioppilaskirjoituksiin, omalla tavallaan, itsenäisesti. Muutoksen tuulet puhaltavat.

Tänään törmäsin kahdessa eri yhteydessä kiinalaiseen sananlaskuun "When the winds of change are blowing, some people build shelters and others build wind mills". Miten itse toimin muutostilanteessa, käperrynkö tuulensuojaan vai käytänkö muutoksen tuulia hyväkseni? Ummistanko silmäni, vai saanko vettä ja tuulta myllyyni?


Syystuulet puhalsivat keuhkoihini syyspöpön, joka on vienyt tänään voimat vähiin. Viikonlopun merenrantaretki jää tekemättä, on helpompi kaivautua peittojen alle kotona, lisätä vällyjä ja käydä hengittelemässä höyryä ja sarvikuonokannulla huuhdella tukkoista nenää kaupunkiolosuhteissa. Ilmoittauduin ranskan keskusteluryhmään, joka alkaa maanantaina. Nasaaliäänteet onnistuvat nyt hienosti.

Työn ohella muutkin opinnot käynnistyvät hiljalleen, vaikka isoimman ja rakkaimman jo sainkin päätökseen elokuussa: valmistuin NLP Trainer IANLP:ksi. Ihan kuin työ olisi nyt helpompaa. Motivaatio on korkealla myös tekemään työssä karsintaa, tarkennuksia, uutta.

Sain uudelta ystävältä rohkaisevan kunniamaininnan, tai niin sen tulkitsin. Hän oli iloinen siitä, että hän oli saanut tutustua minuun ja minun kummalliseen maailmankuvaani. Olin tästä aivan innoissani! Jos minun maailmankuvani näyttää kummalliselta toisen silmissä, silloin voin olla juuri niin kummallinen kuin minusta tuntuu. Ihan kuin olisin saanut luvan kummallistua yhä enemmän, kuin minun yhä vähemmän tarvitsisi miettiä muiden mielipidettä minusta - sain siitä kummallisen rauhan. Raikas syystuuli puhalsi mieleni puhtaaksi itseni määrittelemisen tarpeesta, koska minä olen ja voin olla mitä tahansa.