Elämäni on ollut kuin pannukahvia, jonka selkiytymistä olen odotellut. Taitaa kahvi jäähtyä. Ja vaikka kylmä kahvi kaunistaakin, keitän uutta, suodatinkahvia itse jauhetuista pavuista ja nautin sen kevätauringon paisteessa, mustarastaan laulua kuunnellen ja huopaan kääriytyneenä.
Valitsen kadun aurinkoisemman puolen. Aloitan pienin askelin, lyhyin kierroksin ja rauhallisella vauhdilla. Kerään talteen pienet hyvänjyvät ja annan niiden kasvaa. Jospa niistä vähitellen on iloa muillekin.
Jossakin amerikkalaisessa romanttisessa komediassa, joita tietyssä mielentilassa katson mielelläni, oli perheellä tapana yhteisen ilta-aterian yhteydessä käydä läpi päivän tapahtumia, high´s and low´s eli jokaisen perheenjäsenen päivän kohokohdat ja kuopat.
Näin tapahtumat ja tunnemyrskytkin saavat mittasuhteita, vertailukohtia, eikä tarkoitus tietenkään ole pitää keskinäistä kilpailua siitä, kenelle osui parhaat tai pahimmat. Ehkä asioita punnitessa yhdessä tulee myös oivallus siitä, miten ohimeneviä pienet ja isommatkin ilot ja murheet ovat. Tämäkin tunne, joka minulla nyt on, menee ohi. Riippumatta siitä, mikä tunne se on. Tykkäsin ideasta, mutten sitä koskaan perheeseeni lanseerannut. Vielä ehtii.
Tänään minun high´ni:
- aamupäivän aurinkoinen kevätkävely, jolla vastaantulijoina läheisen vanhustentalon rollaattoriretkeilijät.
ja minun low´ni:
- vanhan asiakkaani puolison alakuloinen soitto, jossa hän kertoi puolisonsa olevan saattohoidossa kotona. Mikä lämpö, rakkaus ja hätä saada vielä viimeisiin päiviin helpotusta. Mielessä surua.
Mitähän kukkulaa ja laaksoa sinä löydät päivästäsi?
