18.11.2011

Läsnäolemista

 

Toscanalaisessa pienenpienessä sekatavarakaupassa t-paitojen ja pyyheliinojen joukossa hyllyllä oli yllätys, ihka oikea maalaiskissa. Sen totaalinen keskittyminen omaan oloon, häiriintymättömyys turistien ja paikallisten levottomastakin elämöinnistä herätti ajatuksen siitä, millä asioilla loppujen lopuksi on merkitystä.

Eilisiltana olin tutustumassa Mindfulnessin maailmaan. Olen siihen jo aiemminkin perehtynyt ja nyt sain lisää ahaa-elämyksiä ja omakohtaisia kokemuksia siitä, millaista on pyrkiä läsnäoloon itseni kanssa ja huomata levottomuuden  ja pysähtymättömyyden valta ajattelussani ja elämäni rytmissä. Sanon "pyrkiä", koska ajatukseni veivät minut mennessään, vaikka luulin pystyväni irrottautumaan niistä helposti. Halu kontrolloida omia ajatuksia, ohjata järjellä koko toimintaansa, koska "minä tiedän itse, miten...", oli yllättävää, vaikka näinhän olen aina toiminut. 

Tajusin, että vain irti päästämällä voin saada kiinni. Kiinni itsestäni, omista tuntemuksistani ja haluistani, toiveistani. Ne näkyvät ja kuuluvat selvemmin, kun muu kohina ja välkyttely vähenee ja lakkaa. Kun haluan uutta, on vanhaa raivattava pois, tehtävä tilaa - ajatuksille, tunteille, tekemiselle, olemiselle. 

Ihmisen mieli on metka peli. Alitajunta tekee töitä jatkuvasti. Kuuntelenko sitä, omaa viisasta neuvonantajaani? Ihan kohta, ehkä huomenna? Vai nyt ja tässä?

10.11.2011

Elämä on valintatalo

Vuosikymmenet laihdutin. Repsahdin, luovutin, yritin, taistelin, tein päätöksiä, aloitin alusta, paastosin, kuritin itseäni, keppiä heilutin ja purin porkkanaa, kaalisoppaa, ananasta, raejuustoa, pilleriä, kuitua, vettä, vettä, vettä...
Olisin nyt kukkakeppiäkin ohuempi, jos kaikki ne kilot olisivat kadonneet iäksi. Peilikuvani ilkkui, että läski on ikuista ja minä olen saaliitta jäävä vyötärönmetsästäjä. Miksi, miksi, miksi?

Jos tämä piiskaus ei auta, voinko ajatella ja toimia toisin? Entä jos voisin valita toisin? Valita lempeyttä, hyväksyntää ja myötätuntoa tätä tomumajaani kohtaan? Hei, mitä voin tänään tehdä hyväkseni? Miten parhaiten autan parasta ystävääni, itseäni? Mikä tekee minulle hyvää? Mikä tuntuu hyvältä vielä huomennakin?

Jokainen ajatukseni on valinta, joka ohjaa tunteitani. Tunteeni ohjaavat tekojeni valintoja. Voin valita, ihan itse.  Myös sen, mitä laitan suuhuni, ja miten usein ja miten paljon. Vastaan itse valinnoistani. Hämmästyttävää.
Valitsen hyväksymisen. Valitsen kelpaamisen ja riittämisen. Valitsen hyvän olon, keveyden ja armollisen myötätunnon itseäni kohtaan. Täydellisen epätäydellisyyteni, joka mahdollistaa kasvun ja muutoksen. Hengitän syvään, tässä ja nyt. 
On hyvä näin.