Toivo on
tainnut jo hiipua, että saisimme sellaisen kesän kuin odotimme. Täyttyvätkö odotuksemme koskaan? Tekeekö sää kesän vai onko kesä mielentila? Millaiset kriteerit minulla on siihen, mikä on hyvä kesä tai huono kesä? Ja miksi niin - vaan entäpä jos...?
Olen harjoitellut kuuntelemista, erityisesti itseni kuuntelemista. Jotta
voisin voida hyvin, on minun tunnistettava oloni; kehoni ja mieleni
tila, mitä on ja mitä puuttuu. Kaikki minussa lähtee minusta, palaa
minuun. Ajatus, tunne, toiminta. Ja miten paljon ulkoiset seikat vaikuttavat siihen, miten voin? Paljonko sallin sen vaikuttaa? Sateinen, kolea kesä antaa minulle jotain muuta kuin hellekesä.
Tämä kesä on ollut erinomainen kuunteluharjoitus monimuotoisuudessaan. Keväällä
kulutin voimiani niin ahkerasti, että jostain oli syytä luopua. Tämän
blogin kirjoittamatta jättäminen oli yksi niistä rauhoittumisen ja
luopumisen elementeistä, joita koin tarvitsevani. Mitäpä sitä täällä vinkumaan, ettei ole mitään sanottavaa. Silloin voin olla ihan hiljaakin, antaa sanottavan kertyä.
Tämän kesän äänimaisemaa ovat luoneet lentokoneitten jyly, Pariisin metro ja väenpaljouden sorina vastapainonaan kesäpaikan kattoon kopsahtava käpy ja takkatulen rätinä. Tuulen, sateen ja meren aaltojen rauhoittava, taukoamaton kohina. Lokit, meriharakat, sipit ja palokärki ovat lisänneet aariansa tähän oopperaan, niin, ja linnan uumenista kuului oopperasäveliä Egyptistä; orkesterin ja kuoron voimannäytteitä.
Paluu työn ääreen houkuttelee jo. Palan halusta tarttua arkeen. Mitkä ovat arjen äänet?
