Kynnyksellä?

 

Pienenkin askeleen ottaminen vaatii joskus rohkeutta enemmän kuin luulen itselläni olevan. Jälkikäteen hämmästelen, miten vaikeaksi olin askeleen ottamisen mielessäni rakentanut. 

Mieli on metka työkalu. 
Voin löytää työkalulleni joka päivä uusia käyttömahdollisuuksia. Hauskinta on, että voin itse päättää, miten sitä käytän. Voin päättää suhtautumiseni, asenteeni tapauskohtaisesti. Voin valita, millaisia merkityksiä annan tapahtumille, työkaverin tai asiakkaan palautteille, perheenjäsenten kommenteille tai kevääntulon viivästymiselle. 

Onkohan kevätkin nyt ratkaisun kynnyksellä?  
Pohtii uutta, tullako vai eikö tulla? Upean lumisesta talvesta luopuminen! Mitä lumen alta löytyykään, sinnikkäitä jokavuotisia vai lisäksi jotain uutta? Entä jos ei jaksakaan pitää yllä sitä lämpöä ja valoa, jota luonto ja ihmiset odottavat niin kiihkeästi? Kuinka kestää odottajien pettymys? Mistä rohkeus, mistä into aina vaan uudelleen aloittaa alusta?

Kynnyksellä on näköalapaikka. 
Siitä näkee taakse ja eteen, hiukkasen korkeammalta. Kynnykselle on hyvä pysähtyä ja se kannattaa huomioida, kompastumisen riski on olemassa. Ja entä jos kompastunkin? Mitä hyvää siitäkin voi seurata?
Elämä on kyllä jännittävää!

 

Vuoden alussa päätettyä

Hyviä päätöksiä, lupauksia. Niitäkö, joista ei tarvitse tammikuun jälkeen välittää? Kannattaako niitä tehdäkään, kun ei niistä kuitenkaan tule pidettyä kiinni?

Vuosi sitten heräsin siihen, etten ollut muistanut järjestää aikaa yhdelle rakkaimmista harrastuksistani, lukemiselle. Miten siinä niin pääsikään käymään, ihmettelin. Luen paljon, opiskelujen ja työn vuoksi ammattikirjallisuutta pääasiassa. Joskus luen (=selaan) aikakauslehtiä, jotka useimmiten tuntuvat kovin heppoisilta. Päätinpä sitten ottaa joka kuukausi ainakin yhden kirjan luettavakseni, kirjan, joka ei ole työhön tai opiskeluun liittyvää, vaan ajatuksia lepuuttavaa, mieltä hyväilevää ja tunteita herättävää. Pidin tästä kiinni, koko vuoden. Kesälomalla luin enemmänkin. Ja lisäksi ammattikirjoja. Teki hyvää.

Ajattelin nostaa tavoitetta tälle vuodelle kahteen kirjaan kuussa, mutten tehnyt päätöstä. Ja nyt tammikuun kallistuessa lopulleen, huomaan, että tekee tiukkaa taas yhdenkin kanssa. Pysyn siis viimevuotisessa päätöksessäni, sehän jättää minulle tilaa lisätä tilaisuuden tullen kirjoja kuukausiannokseeni.

Huomaan taas, että päätöksille ja lupauksille on järjestettävä mahdollisuus toteutua. On se sitten aikaa, paikka tai muita resursseja. Jotain pois, jotain vähemmälle, jotain tilalle. Harkintaa ja suunnittelua. Ja kaiken takana lupaus ja päätös itselleni siitä, että lupaukset ja päätökset, jotka koskevat itseäni, on tarkoitettu pidettäviksi, olen nimittäin sen verran tärkeä henkilö omassa elämässäni.

Pieni päätös. Päivässä, viikossa, kuussa - ja elämään voi tulla lisää nautintoja.