Vuosikymmenet laihdutin. Repsahdin, luovutin, yritin, taistelin, tein päätöksiä, aloitin alusta, paastosin, kuritin itseäni, keppiä heilutin ja purin porkkanaa, kaalisoppaa, ananasta, raejuustoa, pilleriä, kuitua, vettä, vettä, vettä...
Olisin nyt kukkakeppiäkin ohuempi, jos kaikki ne kilot olisivat kadonneet iäksi. Peilikuvani ilkkui, että läski on ikuista ja minä olen saaliitta jäävä vyötärönmetsästäjä. Miksi, miksi, miksi?
Jos tämä piiskaus ei auta, voinko ajatella ja toimia toisin? Entä jos voisin valita toisin? Valita lempeyttä, hyväksyntää ja myötätuntoa tätä tomumajaani kohtaan? Hei, mitä voin tänään tehdä hyväkseni? Miten parhaiten autan parasta ystävääni, itseäni? Mikä tekee minulle hyvää? Mikä tuntuu hyvältä vielä huomennakin?
Jokainen ajatukseni on valinta, joka ohjaa tunteitani. Tunteeni ohjaavat tekojeni valintoja. Voin valita, ihan itse. Myös sen, mitä laitan suuhuni, ja miten usein ja miten paljon. Vastaan itse valinnoistani. Hämmästyttävää.
Valitsen hyväksymisen. Valitsen kelpaamisen ja riittämisen. Valitsen hyvän olon, keveyden ja armollisen myötätunnon itseäni kohtaan. Täydellisen epätäydellisyyteni, joka mahdollistaa kasvun ja muutoksen. Hengitän syvään, tässä ja nyt.
On hyvä näin.
